Voi hemmetin hampurilaismalli.
Myyntipäällikkö Japi vetää kaikki palautteet hampurilaismallilla. Alkuun joku positiivinen juttu, sitten kriittinen huomio ja loppuun taas joku tsemppaus.
Onhan tämä kaunis ajatus, mutta kun koko homman juju on tuo kritiikki, joka kumoaa kaikki posit, niin miksi asioita ei voi vain sanoa suoraan
”Simo, sä meet pirteesti puheluihin sisään. Sun aloitus on hyvä, MUTTA, MIKÄ HELVETTI SIINÄ ON ETTET SÄ HEHKUTA TOTA MAAILMAN HIENOINTA KIINALAISTA KELLORADIOTA ENEMMÄN, mut mä nään sussa vielä potentiaalia”
”Simo, toi äskenen puhelu oli ihan ok, MUTTA, MIKSI HELVETISSÄ SÄ OOT OTTANU KUUDESSA TUNNISSA VAAN KAKSI PUHELUA, ton Riitan kaupan väänsit kyllä hyvin”
”Simo, hienosti tulit tänään ajoissa töihin, MUTTA MIKÄ HELVETTI SIINÄ ON ETTÄ SÄ ET OO VIENY SUN KAHVIKUPPIA PESUUN EILEN PÄIVÄN PÄÄTTEEKSI, toi sun uus paita kyl on aika jees, ai sul on ollu sama paita joka päivä kolme viikkoa.”
Japi antaa palautteen kerran viikkoon. Japia näkee kaks kertaa päivässä. Se vetää kolmen minuutin aamupalaverin. Aina samalla kaavalla. Kertoo eilisen tuloksen, mikä oli päin persettä. Ja tämän päivän tavoitteet, aina vähintään kuusinkertaiset siihen verrattuna mihin ollaan ikinä päästy. Sitten Japi ottaa kupin kahvia, nauraa vartin nettivideoille. Ja sitten se lähtee suhmuroimaan johonkin. Palaa yleensä lounastunnin päätteeksi kyttäämään, ettei kenenkään lounaat venähdä ja häviää sitten taas.
En oo puoleen vuoteen viitsinyt kysyä Japilta mitään. Jos jotain kysyy, saa osakseen joko vittuilua tai ”hyvä kysymys, nyt en osaa sanoa, mut mä selvitän. Palaan sulle tähän ihan pian”. Ilman että ikinä palaa. Japi on hyvä johtaja.
Japistakin kerron vielä paljon lisää.